Riitta

Sattuman kautta päädyimme kaupunkikonsultin vastaanotolle ja toivoimme tehtäväksi eksymistä ja uuden paikan löytämistä. Pienen konsultoinnin jälkeen saimmekin lähteä löytöretkelle Eiraan vielä samana iltapäivänä Jacques Cartierin vuoden 1534 matkareittiä kartalta seuraillen.

Kirkon kellot alkoivat pauhata tuomiotaan samalla hetkellä kun köyhät astuivat Eiraan. Lähdimme liikkeelle tienristeyksestä, jossa olevassa kyltissä luki PIENET ASIAT OVAT ISOJA ASIOITA, kyltti tosin viittasi koirankakan poiskeräämiseen mutta olisi yhtä hyvin voinut sopia myös arjen löytöretkeilymme motoksi. Reitti vei läpi pihapiirien, kieltämättä jännitti avata ensimmäistä rautaporttia ja kävellä ihmisten pihojen läpi, mutta pian Yksityisalue-kylteillä merkittyjen pihojen poikki kulkemisesta tuli oma pieni pakkomielteinen leikkinsä. Eira oli vieras alue kummallekin meistä, joten tavoitteen mukaisesti löysimme/eksyimme uuteen paikkaan.

Ihmisiä ei ollut missään, päättelimme että kaikki olivat Stockan Hulluilla Päivillä. Nähtävyyksiä näimme sitäkin enemmän, listalle päätyivät mm. lumikinosten keskellä nököttävä pihakalusto, parvekkeelta pudonnut takki, kissa lämmittelemässä ikkunalaudalla auringonpaisteessa, ilmassa leijuva paperi jossa mainostettiin Calles Fönstertvättiä (ilmankos Eiran rakennusten ikkunat ovat niin puhtaita), ja muutama neulegraffiti. Muutama skeittari sentään oli tullut esiin ja hengaili Tehtaankadulla ensimmäisen kevätpäivän auringossa.

Reitti päättyi Merikadulle toisiaan syleilevien patsaiden luokse. Vielä taisi olla sen verran viileä ilma, että patsailla oli kaulassa koululaisten kutoma kaulahuivi lämmittämässä metallista ihoa.

Muita kokemuksia...